Lombok

Päiväreissu Lombokin saarelle

Olimme tilanneet aamiaisen kello 7:00, jotta kerkeisimme 8:00 Lombokiin lähtevään public boatiin. Ari oli sanonut meille, että tunnistamme boatin siitä, että se on täynnä paikallisia :) No löysimmehän me sen ja hurautimme Lombokiin. Ari olikin satamassa vastassa aivan kuin oli sovittu. Bangsalin satamassa on kuulemma tosi paljon huijaajia, jotka yrittävät koijata turistia minkä ehtivät. No meidänkin kimppuun yritti hyökätä yksi jos toinenkin jannu. Ari nappasi meidän ja painelimme hevoskyydille. Muut paikalliset tuntuivat ärsyyntyneen Ariin koska hän "nappasi" meidät ja potkivat hiekkaa hänen päälleen. Kivaa porukkaa täällä. Ilmeisesti satamaan ei saa tulla autolla, sillä meimme hevoskyydillä n. vajaan kilometrin reissun ja hyppäsimme meitä odottavaan bemoon.

Ari jutteli meille mukavia bemossa. Hän kävi ostamassa markkinoilta meille myös omenoita matkaevääksi :) Ari kysyi saako polttaa autossa. Nauraen hän totesi, että tupakka on indonesialaismiehen paras ystävä. Aika monta röökiä siinä matkan aikana Arilta paloikin. Samaan hengenvetoon Ari totesi, että ei tupakanpoltossa mitään vaarallista ole - heillä kuulemma on varma lääke, joka puhdistaa keuhkot, parantaa krapulan ja auttaa kaikkee muuhun paitsi sienihulluuteen. No, mikä tämä lääke sitten on? KOOKOSMAITO! Siitä vaan kaikki tropiikkiin ja kiipeilemään hengenpelastavia kookospähkinöitä. Vähän nauratti, mutta ARi väitti asian olevan totisinta totta. No ei kai siinä sitten mitään, näinhän asian on oltava...

Saavuimme sademetsän reunalle. Ari sanoi, että joudumme kävelemään jonkun matkaa, sillä vesiputoukset sijaitsevat metsässä. Jouduimme maksamaan portilla jonkun sisäänpääsy maksun ja ottamaan oppaan matkaamme. Mietin hieman ärtyneenä mihin tässä vielä uutta opasta tarvitaan, kun jo yhdestä ollaan muutenkin maksettu. Mutta mieleni muuttui kun tarvoimme sademetsässä. Menimme uskomattomia pikku polkuja ja kahlasimme lahkeet märkinä tosi voimakasvirtaisissa joissa. Sademetsässä oli älyttömän kostea ilma, jokien vedet olivat peräisin vesiputouksista ja niissä virtasi viileä ja makea vesi. Kuului vaikka minkälaisten lintujen ääniä. törmäsimme kävellessä johonkin pieneen gomodoonkin. Yritin kysellä oppaaltamme,onko metsissä jotain myrkyllisiä eläimiä tms. Kyllä on, oli vaan vastaus. Ensimmäinen vesiputous oli pienempi ja Ari, sekä oppaamme Pudin (meille ihan tuttavallisesti Putin) yrittivät innostaa meitä vesiputouksen alle "hierovaan suihkuun". Siellä näkyikin muutama paikallinen jamppa olevan vaatteet päällä. No emme kuitenkaan menneet, vaikka Ari yritti kuinka vakuuttaa vesiputousten nuorentavasta vaikutuksesta. Siirryimme seuraavalle putoukselle. Matkaa oli jonkun verran sisältäen korkeita kapieta portaita, isoja voimakasvirtaisia jokia, paljon kaatuneita puita yms. Lopulta pääsimme isommalla vesiputoukselle. Putous oli reilut 600m korkea ja vesi iskeytyi maahan tosi kovalla voimakkaana. Nyt mekin menimme uimaan. Mitä lähemmäs vesiputousta tulimme sitä vaikeampaa oli hengittää. Vesi pärski niin kovalla voimalla maahan, että jostain syystä sen voimasta oli mahdotonta hengittää vesiputoukseen päin. Vesi oli todella viileää ja ihanan makeaa. Olimme nähneet Gileillä ainoastaan merivettä (jopa ravintoloiden astiat pestään merivedellä), niin oli aivan ihanaa puhdistautua makeassa vedessä. Paluureissulla vesiputouksilta kävelimme Arin kanssa pitkin metsän reunaa ja Ari näytti meille, mitä upeampia kasveja, mitä sademetsä piti sisällään.

Ennen apinametsään menoa pistäydyimme lounaalla matkalla olevassa ravintolassa. On oikeasti tosi jännä nähdä, miten erilainen paikka Lombok on verrattuna esim. Baliin. Täällä on tosi autenttisia paikkoja ja lapset tuijottavat meitä kuin olisimme jotain outoja lintuja. Kaikki vilkuttavat meille ja olemme todellakin ilmestys. Köröttelimme kohti korkeita vuoria. Luulimme olevamme menossa johonkin konkreettiseen apinapuistoon. Yht äkkiä tien vierellä alkoi näkyä apinoita, vapaina! Sitten meille selvisi, että olimme saapuneet korkeille vuorille, jossa asuu ihan luonnonvaraisina villi apinoita. Pelkäsin koko ajan, että apinat jäävät vilkkaan liikenteen jalkoihin. Pysähdyimme tien varrelle ja Ari otti esiin omenoita, joita oli jäänyt syömättä. Apinat ympäröivät meidät. Nitä oli ihan kamalasti!!!!! Aluksi oltiin vähän epäilevänä, mutta ne osoittautui oikein ihaniksi. Ne eivät uskaltautuneet tekemään kauhean lähikontaktia, mutta kyllä ne ihan kädestä ottivat omananpalansa ja nassuttivat ne vieressä :) Voi miten suloisia olentoja! Oltaisiin voitu viettää vaikka kuinka kauan aikaa niiden kanssa.

Sitten vain suunta kohti satamaa. Reissu alkoi olemaan finaalissa ja oli aika palata Gili-saarille. Ari pyysi meidät kuitenkin vielä kotiinsa käymään iltakahville. Saavuimme Arin matalaan majaan. Ari oli jo ennakkoon keronut meille, että he elävät vaatimattomasti eikä heillä ole huonekaluja tms. Istuimme ulkona bambumajassa koko suvun ympäröimänä kahville. Arin talossa eli monta sukupolvea ja Arin perhe sisältäen vaimon ja 2 lasta. Lapset olivat kovin utealiaita ja tuijottivat meitä koko ajan. Saimme hyvää, vahvaa paikallista kahvia ja juttelimme Arin kanssa. Kukaan muu talon asukkaista ei osannut puhua englantia. Olisi ollut ihanaa, jos olisimme voineet kommunikoida myös heidän kanssaan. Olimme aika ilmestys paikallisten lähiössä, sillä myös naapurit tulivat tuijottamaan meitä tielle :) mutta, uskon tuon piipahduksen Arin kotona olevan yksi rikkaimmista kokemuksista matkallamme. Näimme ainakin oikeasti, miten paikalliset elävät. Hyvin vaatimattomasti. Osaa arvostaa omaa elintasoa kotona.

Lombok-päivä oli meidän viimeinen päivä Gileillä majaillessa. Seuraavana aamuna olisi aikainen herätys, ja koko päivän kestävä reissaaminen takaisin Balille. Huh, muistan kuinka rankka oli matka Gileille ja nyt vielä sama juttu takaisin. Nopeammin ja helpommin Balille olisi päässyt fast boatilla, tosin se olisi maksanut monen kertaisesti tähän meidän matkavalintaan verrattuna. Ja toisaalta onhan tässäkin elämystä reissata paikallisten rahtialuksella :)